Liisa Hilasvuori
Portfolio 2006-2022
Ihmisille ja kuoriaisille – puutarhan salaisuus, 2022
Järvenpään taidemuseon näyttelyssä oli teoksia sekä kultakauden maalareilta että kolmelta nykytaiteilijalta. Esitin neljä teoskokonaisuutta, joissa luontoa katsotaan hyvin läheltä: ne kuvaavat ötököitä ja siemeniä. Täydensin kaksi aiempaa sarjaa, keramiikkaiset Häviäjien joukkueen ja veistossarjan siemenistä uusilla teoksilla. Kaksi uutta keramiikkainstallaatiota jatkoivat hyönteisteemaa.
Häviäjien joukkue
Keramiikkasarja pölyttäjien päistä täydentyi kolmella veistoksella. Sarjassa on Suomessa tavattavia mehiläisiä, kimalainen ja paarma. Kuvaan pölyttäjät, suurelta osin ihmisen toiminnan tuloksena harvinaistuneet, suurina, jotta katsoja voi kokea ne vertaisekseen. Hyönteiskadon seuraukset ihmiselle ja muulle luonnolle voivat olla arvaamattomat.
Alkuja, 2017-22
Olen tehnyt ensimmäiset veistokset ilman ajatusta kokoavasta installaatiosta. Tätä näyttelyä varten täydensin ne sarjaksi pääasiassa puiden siemeniä. Siemen on kummallisen kompakti paketti: se sisältää ohjeen kokonaiseen kasviin, joka voi elää satoja vuosia. Itse siemenkin voi säilyä lepotilassa vuosia ja juurtua vasta oikeaan paikkaan päästyään. Se on elävän ja ei-elävän välimuoto. Koitin katsoa läheltä ja kuvata tarkasti.
ensimmäinen kuva Mikhail Olykainen, Järvenpään taidemuseo
Kirjanpainajat, 2022
Olen lapsesta saakka kiinnittänyt huomiota kaarnakuoriaisten tekemiin käytäviin vanhojen puiden rungoilla; ne ovat kuin karttaa tai kirjoitusta. Toisaalta pienet ja vaatimattomat kasvit, kuten jäkälät ja sammalet ovat kiehtovia. Veistos penkistä on alusta kaiverruksille ja pienelle keramiikalle. Koitin rakentaa samantapaista kerroksellisuutta, jota luonto on täynnä: elävä kasvaa kuolleen päälle. Penkillä on vanhojen puutarha- ja luontokirjojen pino ja ”kuoriaisten käytävien” välissä kirjoitusta, pienten eliöiden näkökulma puutarhaan.
Pienet ihmeet, 2022
Kuvaan realistisesti suomalaisten perhosten toukkia, yhdessä niiden kehitysvaiheessa. Perhoset voivat elää toukkana jopa usean vuoden. Savella voi kuvata toukan pulleaa, poimuilevaa ihoa.
Kelluvia, maatuvia, hiutuvia 2022
Galleria Uusikuvan näyttely Kotkassa oli kolmen taiteilijan yhteinen, lisäkseni Saara-Maria Kariranta ja Eeva-Maija Priha ja jokainen esitti oman kokonaisuutensa. Yhteisenä nimittäjänä oli ajan kuvaaminen katkeiluna, kulumisena ja kerrostumisena. Vanhempien teosten ohessa esitin kolme tätä näyttelyä varten tekemääni. Uusien teemana on hyönteiset.
Kirjanpainajat
Kirjanpainajat rakentuu vanhasta puutarhaoppikirjasta ja keramiikkaveistoksista kaarnakuoriaisista. Kuoriaiset kaivertavat luonnossa puun kuoren alle reittejä, kuin koukeroista käsialaa. Ilmaston lämpeneminen hyödyttää niitä.
Arvoitus
Ruukkuveistokset mukailevat perhosten koteloita ja yläpuolella ”lennähtelee” parvi tummia perhosia. Kotelomuodot ovat hämmästyttäviä, samaan aikaan yksityiskohtaisia ja kätkeviä.
Viimeiset Aarteet
Viimeiset aarteet on keramiikkainen kuoriaiskokoelma rakentamassani vitriinissä. Otin esikuvaksi Suomessa eläviä kovakuorisia, pienet variaatiot lajista toiseen. Lasitteiden värejä käytin vapaasti. Luonnontieteelliset kokoelmat tuovat mieleeni ihmisen innon säilöä, järjestää ja selittää, mutta myös omia ja tuhota.
Vierasottelu, 2021
Vierasottelu oli näyttely galleria Huudossa, Helsingissä joulukuussa 2021 ja on kolmen taiteilijan yhteistyö. Lisäkseni työryhmässä olivat Leena Kangaskoski ja Emma Rönnholm. Gallerian shakkiruutuiselle kaakelilattialle limittyi veistosarjojen jonot. Jokainen sarja on yhden ihmisen tekemä, mutta kun kaksi sarjaa kohtaa, uusien veistosten lähtökohtana on jokin piirre toisen teoksesta. Veistosjonoista kasvaa omintakeisilla säännöillä pelattava taide-alfapet; teosnimet muodostavat sanaristikon.
Teemana pohdimme muutosta ja kulttuurin painetta kehittää itseään alati, työelämässä, ihmissuhteissa, persoonana. Veistos kehittyy edellisen elementeistä. Annoimme epämääräiselle itsensä kehittämisen käsitteelle muodot ja koon. Työskentelimme yhdessä ja innostuimme toisten tekemisestä ja ilmaisumme erilaisuudesta.
Installaatioon kuuluu myös uunipilarien kannattelemat lasilevyt ja valo, jonka toteutuksesta vastasi taiteilija Pietu Pietiäinen.
Vierasottelu, n. 70 keramiikkaveistosta, lasi, valo
Vankina, Flash3, 2021
Suomen valotaiteen seuran Flash -näyttelyn teemana marraskuussa 2021 oli `Valo ja kuolema´. Rakensin teokseni Suomenlinnan Karsserisiipeen, armeijan entiseen vankilaan, joka on toiminut sisällissodan jälkeen punavankien selleinä. Pienissä selleissä moni on odottanut kuolemantuomiota. Jälkeenpäin koppeja on käytetty putkana.
Vankina -teos jakoi sellin kahtia kaltereilla. Toisella puolella, läpikuultavan kalvon takana oli sankka joukko heikosti väpättäviä perhosia. Paperiset perhoset levisivät myös sellin kamiinaan ja karun käytävän oviin. Kaltereiden takaa loisti tasaista valoa.
Yöperhosten avulla kuvaan alistettuun asemaan joutumista, elämän sattumanvaraisuutta, käsittämätöntä ja pelkoa.
Talon kuolema, Booked, 2021
Esitin puheperformanssin Talon kuolema Muu ry:n Booked – taiteilijoiden kirjamessuilla Helsingissä, Kaapelitehtaalla. Esitys perustuu retkiini hämäläisen autiotalon pihamaalle. Talo on ajastaan nyrjähtänyt, hylätty jo kauan sitten. Mittailin pihaa askelillani, kurkin sisään läpi hauraiden verhonriekaleiden, mietin vajaan ruostuneiden työkalujen tarkoituksia, löysin jo kuusta kasvavan saunan. Ihmisen kerran rakentama alkaa hiipua kohti luontoa, vähitellen, kitisten. Synnytän lahovan talon sanojen avulla. Esityksessä pystytin myös talon pahvimallin, joka on päällystetty vanhoilla 30-luvun sanomalehdillä.
Otteita rajoista, Aletheia fest, 2021
Osallistuin elokuussa 2021 monitaidefestivaali Aletheia festiin. Veistoskokonaisuus Vedenrajan keskustelu oli esillä uudessa ympäristössä. Lisäksi pidin puheperformanssin Otteita rajoista.
Siinä kerron vierailustani ”eläinten saarella”, eläintarhassa, jonka ihminen on luonut paitsi eläimille, ennen muuta itselleen. Kirjoitin tekstin pääosin paikan päällä: eläimiä katsellessa, opastusta sivusta seuraten, ihmiskävijöitä ja tarhaan saapuneita lokkeja tarkkaillen. Jättäydyin tarhaan myös sen sulkemisen jälkeen.
Eläintarha on paikkana omalaatuinen: sekä luontoa, että ihmisen pikkutarkasti rakentama, useat eläimet sekä suojeluohjelmien pelastamia että näytteillä katsomaan saapuneille ihmisille. Esityksessä yritän välittää sen, miltä ihmisenä oleminen tuntuu hetkessä, jossa kohtaan muut eläimet.
kuvat 1 ja 3 Sanni Riihimäki, kuva 2 Titta Putus-Hilasvuori
Coastline Sculpture Project, 2021
Coastline Sculpture Project on kuuden taiteilijan yhteistyö. Se konkretisoitui paikkasidonnaisten veistosten näyttelynä Hangon ympäristössä heinäkuussa 2021. Minun lisäkseni tekijät ovat kuvanveistäjät Leena Kangaskoski, Ida Koitila, Tiina Raitanen, Emma Rönnholm ja Salla Vapaavuori.
Projekti alkoi edellisenä kesänä, kun elokuussa 2020 vuokrasimme kaupungin avustuksella Hangosta työskentelytilan. Viikon ajan tutustuimme luontoon, rakennuksiin ja mm. sotahistorian jälkeen jättämiin merkkeihin. Palasimme Hankoon työskentelemään kesäkuussa 2021. Jokainen taiteilija valitsi itseään kiinnostavan paikan ja lähtökohdan. Oma kokonaisuuteni oli Vedenrajan keskustelu: yksitoista puista vesilinnun nokkaa esittävää veistosta ja niihin liittyvät tarinat. Teimme yhteistyöstä Harha -mobiiliappin kanssa. Vedenrajan keskustelun tarina -osuudet voi lukea yhä appista.
Hanko on muuttolintujen etappi matkalla pohjoiseen ja toisin päin. Lintujen ääntely on nykytiedon mukaan lähin vastine ihmisen puheelle, sen osat voisi melkein ajatella sanoiksi. Nokkien muodot ovat sopeutuneet ympäristöönsä ja tehtäviinsä. Materiaalina on mänty ja veistokset kiinnittyivät rantakallion puihin. Tarinoissa olen kuvitellut väläyksiä yhteisöstä, jossa luonto kaikkine osasineen on yhtä.
Vedenrajan keskustelu (materiaalina mänty), koot vaihtelevat, pituudet n. 20 - 80 cm.
kuvat Sandra Kantanen
Näkymä 2020
Markus Renvallin kuratoimana osallistuin Näkymä 2020 -taidetapahtumaan Akaalla, Hämeessä. Vietin siellä neljä päivää, jonka aikana tein kaksi teosta Nahkialanlammen rantaan, vanhan Billgren&Ritolan tapettitehtaan viereen.
Mitä jäljelle jää (vaneri, maali, vanha tapetti, korkeus n. 2,4 m)
Yhteistyö puun kanssa (paju, naru)
Matkan päästä kaikki on pientä 2020
Esitin taidekeskus Mältinrannan studiossa Tampereella viiden teoksen kokonaisuuden. Teokset sopivat mielestäni toisiinsa, sillä ajatukset niiden takana olen saanut pinnalla olevista ilmiöistä, nykymaailman uhkakuvista. Teosten aiheilla on suhde elämääni, vaikka ne eivät kuvaa minulle tapahtunutta: uutistulvan kautta tuntuu, kuin muistaisin olleeni paikalla. Uutispäivitykset hävittävät etäisyydet ja saavat kaiken tuntumaan, kuin asiat tapahtuisivat tässä ja nyt. Pakolaiskriisi, lentokentillä ja kylpyhuoneiden rakosissa vaanivat, epidemioita synnyttävät bakteerit ja alati kasvavat kaupungit, jotka nielevät luonnonvaroja ympäriltään saivat näyttelyssä materiaaliin siirretyt muotonsa. Otin lähtökohdakseni myös studion korkean tilan ikkunoineen ja vaaleansinisine kaakeliseinineen.
Epidemia (keramiikka, esinekooste, korkeus n. 125 , pituus n. 150 cm)
Häviäjien joukkue (viisi osaa, lasitettu keramiikka, korkeudet n. 15-25 cm). Kolmessa alimmassa kuvassa teos kesänäyttelyssä ArtUp Punkaharju, Saimaan taideluola, Savonlinna.
Purkutyömaa (vanhat huonekalut, puu, valo, korkeus n. 150 x pituus n. 150 x syvyys n. 80 cm)
Ukkosteltta (video- ja ääni-installaatio, joka “synnyttää rajuilman” teltan sisällä koettavaksi liikkuvilla puiden varjoilla, valaistuksen vaihtelulla ja äänimaailmalla, joka viittaa paitsi rajuilmaan, myös sotaan, esim. lentokoneiden äänillä ja koiran haukunnalla). Kiitos Ari Keltamäelle teoksen ääniosuuden toteutuksesta hänen laitteillansa.
Valosaaste (pimennysverhokangas, kaksi osaa, korkeus n. 260 cm)
Performanssi korpeista 2019
Pidin ensimmäisen, oman performanssini Oksasenkatu 11:n ja La Bas`n Nerojen ilta & Normien yö -tapahtumassa lokakuussa 2019. Teoksessa kerron suhteestani korppiin, sekä suomeksi että korpiksi. Puukarahkalta näyttävän ”nuottitelineen” ääressä kerron kohtaamisistani korpin kanssa: Islannissa, eläintarhassa, mökillä, paperilla liitu kädessäni. Mukanani on myös ihmisen mittoihin sovitettu puunokka. Suomeksi kerrotun osan jälkeen kieli vaihtuu korpiksi, jonka rytmiä ja ääntämystä tavoitellen jatkan, nokan muuntaessa ääntäni. Korppi ei laula, vaan puhuu kuuntelijalle harkiten ja vivahteikkaasti. Teosta varten kuuntelin sitä systemaattisesti eläintarhassa. Sain tällä kertaa kokoon yksitoista erilaista sananpartta. En vaadi lintua toistamaan ihmistä, vaan toivon yhteyttä eläytymällä toiseen lajiin.
kuvat Titta Putus-Hilasvuori
Näkemisen hetki / Yhden suhde sataantuhanteen 2018-2019
Minä ja kuvataiteilija Sanna Pajunen pidimme yhteisnäyttelyn Näkemisen hetki Muu Kaapeli -galleriassa, Kaapelitehtaalla Helsingissä. Korkea tila houkutteli molemmat tekemään ilmassa roikkuvia teoksia. Esitin kaksi teoskokonaisuutta, joista toinen on ilmaa halkova meduusaparvi ja toinen suuret, tilassa seisovat piirustukset korpeista. Olen esittänyt Kopla-teoksen kolme kertaa ja joka kerralla se on täydentynyt: P-galleriassa, Porissa keväällä 2019 teoksessa oli jo neljä korppia ja Art Fair Suomi -taidemessuilla Kaapelitehtaalla lisäsin teokseeen äänimaailman, “korppien keskustelun”, jonka teknisestä toteutuksesta vastasi ääniteknikko Ari Keltamäki. .
Kopla, (liitupiirros paperille, korkeimman osan korkeus n. 195 cm)
Kukinto (n. 20 osaa, kangas ja rottinki, osien koot vaihtelevat halk. n. 40-90 cm)
Maalaamisen filosofia 2017
Videoteos on tehty yhteistyössä mediataiteilija Markus Renvallin kanssa. Keskiössä on taiteen tekeminen ryhmäkoti Jatkon taidekurssilla, jossa opetin muutaman vuoden. Kiinnostuin tiiviistä vuorovaikutuksesta vaikeasti vammaisen taiteen tekijän ja hänen avustajansa välillä. Vuorovaikutus ei perustu vain puheeseen, vaan myös vaihtoehtoisiin kommunikaatiokeinoihin. Kun kynää tai sivellintä pitää kaksi kättä, edellyttää jäljen tekeminen yhteisymmärrystä. Teos kuvaa kuuden työparin prosessia yhden kokoontumisen aikana. Siihen kuuluu myös kolme työntekijöiden haastattelua, joissa kerrotaan taidekurssin merkityksestä asukkaille ja taiteenteon avustamisesta. Kymmenes osa näyttää taidemaalari Maaria Märkälän työprosessin ja tallentaa ammattimaalarin ajatuksia. Yhdestoista osa kääntää kameran tekijöihin ja näyttää pohdintojamme aiheesta. Kommunikaation edellytys on halu ymmärtää toista. Maalaaminen on sekä henkinen, että fyysinen tapahtuma. Teos oli esillä viisikanavaisena versiona Art Fair Suomi -taidemessuilla Helsingissä, Kaapelitehtaalla 2017.
Haavehakemus 2017
Taiteilijajärjestö Muu ry:ssä toimii kirjoittamisesta kiinnostuneiden jäsentaiteilijoiden piiri, Muu kirjoittaa, joka järjesti Art Fair Suomi -taidemessuilla 2017 Tekstitreffit -tapahtuman. Neljä taiteilijaa järjesti kukin omanlaisensa yleisön kohtaamiseen ja kirjoittamiseen perustuvan työpajan. Minun osani oli Haavehakemustyöpaja, jossa autoin ihmisiä kirkastamaan itselleen unelman ja suunnittelemaan sen toteutuksen apurahahakemusformaattia käyttämällä. Teos paitsi kutsuu ihmisiä unelmoimaan, myös piikittelee taiteenteon käytäntöjä, joissa ammattitaiteilijan luova prosessi voi usein alkaa arkisesti, rahoitusta hakemalla.
Duo kutsunäyttely 2017
Suomen kuvanveistäjäliitto kutsui minut ja pitkän uran tehneen Anneli Sipiläisen Duo-näyttelyyn. Teimme kumpikin teoksemme itsenäisesti, minä rakensin kaksi uutta installaatiota: tilaan, johon katsoja astuu kadulta, pystytin laituria esittävän korkean rakennelman, jonka pintaan muovailin monenlaisia meren pikkueliöitä keramiikkaveistoksina. Gallerian ikkunattomaan takahuoneeseen tein kokonaisuuden nimeltä Vyöry, jonka aiheena on maa, sen kerroksellisuus ja maamassojen pitelemätön liikkuminen.
Laituri (puukuitulevy, viilu, lasitettu keramiikka, korkeus n. 3 m)
kuvat Satu Salonen-Karabulut
Vyöry (toinen osa: kollaasi originaalipiirrosten kopioista puu- ja metallirakenteen päälle, toinen osa: pleksi, puu, värjätty paperimassa ja luonnon materiaalit, koko: korkeus n. 3 m)
kuvat Satu Salonen-Karabulut
Vaeltavat puut ja tuttavallisen kokoinen vuori 2015
Keväällä 2015 pidin näyttelyn galleria Rajatilassa Tampereella. Teokset olivat kiteymiä residenssijaksosta Islannissa 2013. Gallerian valoisassa yläkerrassa oli neljä teosta: ikkunassa paperiset yöperhoset, katosta roikkuva värikynäpiirros, pöydältä levittäytyvä sammalinstallaatio ja pala betonilattiaa. Gallerian kellaritila on musta ja ikkunaton. Sinne installoin kaksi valoteosta, jotka esittivät residenssitalon yöllistä valaistusta.
teos siitä, kuinka vuori laskostuu (värikynäpiirros paperille puu-, metalli- ja kangasrakenteen päälle, pituus n. 150 cm), lisäksi värikynäpiirroksia teemaan liittyen
teos siitä, kuinka elämä on paperista (maalattu japaninpaperi ja tuulettimet)
kuva vasemmalla sekä oikealla ylhäällä Peter Rosvik
teos siitä, kun sammal peittää painanteet (esineet, painettu valokuva, kuntta)
kuntan eli metsänpohjan siirrännäisen sponsoroi Piiraisen Kuntta
teos betonista
Teos siitä, kuinka autot ohittavat (robottiauto, arduino, vaneri, pleksilevy, seinärakenteet). Ikkunan takana sen ohittaa silloin tällöin “auto, jonka valot” heittävät puiden silhueteista liikkuvat varjot huoneen seinille.
Factory street gallery 2014
Pidin toukokuussa 2014 näyttelyn kahvila-galleria Factory Street Galleryssa, Helsingissä. Teosteni ideat kumpusivat residenssissä Islannissa viettämästäni ajasta. Esitin tilaan levittäytyviä piirroksia korpeista, lattianrajassa hiiriä ja ilmaan ripustettuna piirustuksen maisemasta. Kahvilan istuimet korvasin tuoleilla, joihin olin rakentanut näkymättömien vieraiden jalat.
Koivussa lymysi muhkura, lammikossa lentokone ja takana kaduntäysi pimeää 2013
Pidin elokuussa 2013 näyttelyn galleria Forum Boxissa Helsingissä yhdessä Kati Lehtosen ja Aki Turusen kanssa. Näyttelymme nimen `Koivussa lymysi muhkura, lammikossa lentokone ja takana kaduntäysi pimeää´ loppuosa viittaa installaatiooni, jonka esitin pimennetyssä huoneessa. Se esittää näkymän katulyhdyn valaisemaa öistä, sateessa kimaltavaa asfalttia. Asfaltti on kuin kaupungin nahka, joka teoksen maailmassa on nostettu ylös telineille roikkumaan niin, että muhkurainen alapuoli tulee näkyviin. Materiaalina on musta vaahtomuovi, jonka pintaan maalasin ohikiitävien ihmisten varjot ja liimasin kimaltavaa foliohilettä. Teoksen äänimaailman muodosti kaksikanavaisesti soitetut lähestyvät ja loittonevat kenkien kaiut. Teos leikkii asfaltin raskaudella ja valon aineettomuudella.
kuvat Filippo Zambon
Mitä kuvitella saattaa 2012
Pidin näyttelyn galleria Aarnissa, Espoossa, 2012. Galleria sijaitsi Weegeen vanhassa betonibrutalistisessa painotalossa.
Otteet lehdistötiedotteeseen kirjoittamastani, koko näyttelyyn liittyvästä tekstistä: Kadulla kulkiessa saattaa välähdysmäisesti kiinnostua jostain sattumanvaraisesta rakenteesta. Tulkita sitä, vaikkapa talon seinässä olevaa lukkopesää tai kummallista tuuletusluukkua mielikuvituksellisesti, vaikka se oikeastaan tulkintaa kaipaa. Tai pysähtyä tarkkailemaan, miten lokki roikkuu ilmavirran selässä. Joskus sellaisesta alkaa mielessä rakentua taideteos.
Tein installaationi galleria Aarnin tilat mielessäni. Ne ovat kuin näyttämöt valmiina esitykseen. Olen miettinyt sitä, miten tiloja voi olla kuin monta päällekkäin; vaikkapa osaksi puretuissa taloissa, joissa näkee samaan aikaan nykyhetken ja toisaalta kajastuksen menneestä. Talojen rakenteet antavat myös vihjeitä tiloista, jotka ovat aivan nurkan takana, mutta niihin pääsee vain mielikuvituksen avulla.
Myös eläimillä on oma tapansa liikkua ihmisen rakenteissa. Toisaalta voisi ajatella, että jopa liikkumattomat esineet näkevät omasta pysäytetystä näkövinkkelistä hyvin pitkiä ajanjaksoja, joita ihmisen on vaikea hahmottaa kokonaisuudeksi.
Teoksen materiaaleina mm. puukuitulevyt, petsattu viilu, maalattu puu, styroksi, muoviletku ja vanhat tapetit
Teokseen kuuluu noin 20 osaa, “lentävä lokkiparvi”, jonka materiaaleina ovat muoviverkot, kankaat ja teräslanka sekä maassa oleva “meri”, jossa puu- ja metallirakenteen päälle on suihkutettu puuvillamassa.
Puuvillamassan ruiskutuksen sponsoroi Decocoat.
Teokseen kuuluu gallerian seinäpaneliin kiinnitetty suuri kahva ja sen alla suuri lukkopesä, jonka avaimenreiästä loistaa valo sekä lattianrajasta, kuin seinän toiselta puolelta pilkistävä valo ja kasvit. Materiaaleina ovat mm. puu, muovi ja tekokasvit.
Galleria Vanha kappalaisentalo 2011
Olin yksi neljästä taiteilijasta pitämässä yhteisnäyttelyn Vanha Kappalaisentalo -galleriassa, Porvoossa 2011. Osuuteni oli koivurisuista rakennettu nimetön installaatio, joka muistutti ihmisen mittasuhteisiin sovitettua pesää. Suojellussa talossa seiniin ei voi kiinnittää mitään, joten pesä seisoi puisilla jaloilla. Sisällä paloi valo ja sieltä kuului vaimeaa rapinaa. Kokonaisuuteen kuului myös risuista rakennettuja lonkeroita, köynnöksiä seinillä. Mahdollista asukasta ei näy.
Lopputyot 2009-2010
Lopputyöni Kuvataideakatemiassa koostui kolmesta teoksesta: installatiosta Fiskars 26.12., ja näyttelystä, johon kuuluivat teokset Tie sekä metallista tehty tilateos.
Fiskars 26.12. kymmenosainen installaatio (maalattu styroksi, metallirakenteet), 2009. Teoksen lähtökohtana on kuvata maisemaa samankaltaisesti kuin sen voisi piirroksena kuvata, mutta ottaen huomioon sen kokeminen kävelemällä “maiseman sisällä”. Olen ensin piirtänyt ja valokuvannut maiseman elementtejä Espoossa, Fiskarsin luonnonsuojelualueella seisten yhdessä paikassa, koko 360 asteen leveydeltä. Sen jälkeen valitsin ja yksikertaistin piirroksistani kappaleet, joiden mukaan suunnittelin veistoselementit. Sommittelin ne käytössä olleeseen tilaan, Kuvataideakatemian gallerian käytävään niihin suuntiin ja korkeuksille, joissa ne maisemassakin näkökenttääni nähden olivat olleet.
neljäs kuva Kuvataideakatemia, muut tekijän
Lopputyöni toinen osa oli näyttely Tarkemmin ottaen, joka oli esillä Kuvataideakatemian galleria Fafassa 2010. Näyttelyssä oli kaksi teosta. Tie on 9 m pitkä veistos, ilmaan nostettu pätkä kuvitteellista hiekkatietä, joka kulkee gallerian seinästä seinään. Materiaalina on styroksi, luonnonmateriaalit ja maali. Painavuutensa takia teokselle piti pystytysvaiheessa rakentaa puiset tuet.
Viimeinen kuva on teoksen kehittelyvaiheesta.
Näyttelyn toinen teos oli `Nimetön teos halkeamisesta´. Ilmassa roikkui metallinhohtoisia, säröjen muotoisia kappaleita ja sumukone teki itse ilmankin nähtäväksi. Valot heittivät kappaleista varjoja seinille. materiaaleina metalli ja sumu
Olinpaikka 2008
Ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli opiskeluaikanani Kuvataidekatemian galleriassa, Helsingissä 2008. Näyttelyssä oli viisi itsenäistä installaatiota, joista kolme täyttivät oman huoneensa, kaksi pienempää oli kiinnitetty kattoon ja seinään. En nimennyt teoksia, mutta näyttelyn nimessä tulee esiin installaation ajatus: taideteos paikkana, johon ihminen astuu sisään, kulkee, viipyy. Installaatio voi olla myös galleriaan siirretty tulkinta olemisesta juuri jonain hetkenä, juuri jossain paikassa.
teos 1. Metalliseen, kaupan heiluriovia muistuttavaan labyrinttiin pääsi kävelemään sisään ja portit avautuivat niitä päin kävelemällä. Toiseen suuntaan portista ei voi kulkea ja oikea kulkusuunta on vaikeasti pääteltävissä. Reitti on löydettävä kokeilemalla.
kaikki kuvat Tommi Keränen
teos 2. koostuu viidestä valokuvakollaasista, jotka on painettu lippukankaalle. Kuvat esittävät lampea, makeanvedenvarastoa Suomenlinnassa, kuvattuna eri puolilta, eri katsomiskulmista, yksityiskohtia yhdistellen.
teos 3. on rautalangasta väännetty holvirakennelma. korkeus n. 30 cm.
teos 4. on valoinstallaatio: rakennelma huoneen keskellä muodostui pleksilevyille tehdyistä tussipiirroksista, jotka on tehty kopioimalla piirtäen pleksin läpi näkyvä pala tilaa, tilassa seisten. Huone on Suomenlinnan puolustusmuurissa. Teoksen rakenteen sisällä olevat halogeenivalot heijastivat kunkin piirroksen gallerian huoneen seinään. Paikka siirtyi paikan päälle.
teos 5. on installaatio pimeässä huoneessa. Katossa näyttää olevan katujen sadevesikaivon kansi ja kaivon betonisylinteri. Kaivonkannen yläpuolelta loistaa valo. Tilassa kuuluu viemäriputkistojen veden lurina. (materiaalina maalattu kovalevy, kangas, valo ja ääni)
Puun muisti 2006
Kuvanveistäjä Radoslaw Gryta veti Kuvataideakatemiassa Puun muisti -projektin, jossa tehtiin veistoksia turvallisuussyistä Tampereen Hämeenpuistosta kaadetuista vanhoista puistolehmuksista. Puut palasivat taideteoksina puistoon. Teokset olivat puistossa vuodet 2006-08. Teokseni nimi on Koti.
Sen viereisessä kyltissä luki: `Teokseni on rakennusten luuranko, samalla talo ja koti. Sen mittakaava ei haasta puita vaan asettuu katveeseen ja säilyttää puiden vallan. Kirves jättää pinnan eläväksi ja oksanpaikat ovat muistumia täällä olleista kasveista. Ikkunanraamit ovat kuin silmä talon sisälle ja sieltä ulkomaailmaan. Tervetuloa´. Sain mallin ikkunaan valokuvasta Pispalan alueen talosta.
