Installaatioissa ja piirustuksissani rakennan harkiten jonkin mieltä vaivaamaan jääneen kokemuksen, joskus luonnosta, joskus rakennetusta ympäristöstä. Koitan käsitellä materiaaleja niin, että teoksiin jää tuntoaistia kutkuttava pinta. Ajatuksen on näyttävä materiaalissa, onpa käsissäni sitten vahaliitu, taltta tai ompeluvälineet. Teokseni ovat kolmiulotteisia, jotta ne voivat olla samassa tilassa kokijansa kanssa. Näin ne voi kohdata konkreettisesti, ympärillä tai välissä kävellen ja viettää aikaa. Teos on kuin näyttämö, valmiina tapahtumiin. Työstän niitä pitkään ja toivon kuvaavani myös ajan kulumista, olemista ajan kuluttamana. Haluan näyttää sen, millä tavalla katson. Joskus mukaan tulee myös ääntä hetkeen tarttumisen helpottamiseksi. Keramiikassa puoleensavetävää on suora suhde materiaaliin ja käsinrakennustekniikat, jotka on keksitty ehkä jo kahdeksan tuhatta vuotta sitten. Olen myös tehnyt yhteisötaidetta ja happeningeja osana taiteilijaryhmä Piirakkakerhoa vuodesta 2008, tällä hetkellä viiden naistaiteilijan voimin.
Curriculum vitae
Liisa Hilasvuori
24.11.1981 Helsinki
Taideopinnot:
2019 Introduction to audio in sound art -äänitaidekurssi, Taideyliopiston Kuvataideakatemia/Sibeliusakatemia
2004-2010 kuvataiteen kandidaatti, kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia
2003-2004 kansanopistolinja, Pekka Halosen Akatemia
Muut opinnot:
2012-2013 kasvatustieteen approbatur, Helsingin yliopiston avoin yliopisto
2000-2004 taidehistorian approbatur, cum laude -opintoja, arkeologian puoliarvosana, estetiikan puoliarvosana, Helsingin yliopiston avoin yliopisto
2000 ylioppilas, Etelä-Tapiolan lukio
Näyttelyt:
Kutsunäyttelyt:
2022 Lähietäisyydeltä, Suomen luontokeskus Haltia, Espoo
2022 Ihmisille ja kuoriaisille - Puutarhan salaisuus, Järvenpään taidemuseo
2020 Näkymä 2020, ympäristötaidenäyttely, Akaa
2017 Duo, Suomen kuvanveistäjäliiton kutsunäyttely (Hilasvuori – Anneli Sipiläinen), Sculptor, Helsinki
Yksityisnäyttelyt:
2020 Matkan päästä kaikki on pientä, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2015 Vaeltavat puut ja tuttavallisen kokoinen vuori, galleria Rajatila, Tampere
2012 Mitä kuvitella saattaa, galleria Aarni, Espoo
2010 Tarkemmin ottaen, galleria Fafa (Kuvataideakatemia), Helsinki
2008 Olinpaikka, Kuvataideakatemian galleria, Helsinki
Yhteisnäyttelyt:
2022 Kelluvia, maatuvia, hiutuvia, yhdessä Saara-Maria Karirannan ja Eeva-Maija Prihan kanssa, galleria Uusikuva, Kotka
2021 Vierasottelu, (Hilasvuori-Leena Kangaskoski-Emma Rönnholm), galleria Huuto, Helsinki
2021 FLASH3, valotaiteen biennaali, Helsinki
2021 Coastline Sculpture Project, kuuden taiteilijan organisoime yhteisnäyttely, Hangon ympäristö ja Harha-app
2020 Punkaharju Art Up, Savonlinna
2019 Yhden suhde sataantuhanteen, yhdessä Sanna Pajusen kanssa, P-galleria, Pori
2018 Näkemisen hetki, yhdessä Sanna Pajusen kanssa, galleria Muu Kaapeli, Helsinki
2014 Selected Works, Factory Street Gallery, Helsinki
2013 Koivussa lymysi muhkura, lammikossa lentokone ja takana kaduntäysi pimeää (Hilasvuori – Kati Lehtonen – Aki Turunen), galleria Forum Box, Helsinki
2011 yhteisnäyttely (Hilasvuori – Eeva-Maija Priha – Sanna Pajunen – Heini Nieminen), galleria Vanha Kappalaisen talo, Porvoo
2009 Kuvan kevät, Kuvataideakatemian lopputyönäyttely, galleria Fafa, Helsinki
2008 Valos tilassa, kurssin päättönäyttely, Kuvataideakatemia, Helsinki
2007 Rikkinäinen horisontti, kuvaveiston opiskelijoiden yhteisnäyttely, Ateljee-baari, Hotelli Torni, Helsinki
2007 Ars Kärsämäki, nuorten näyttely, Kärsämäki
2006-2008 Puun muisti, Hämeenpuisto, Tampere
2004 Palasia, kansanopistolinjan lopputyönäyttely, Pekka Halosen akatemia, Tuusula
Muu toiminta ja workshopit:
2019 Art Review – kirjoita ja kävele Oulussa, kirjoitustyöpaja taiteilijoille ja taidekirjoittajille, osallistuja, Muu ry
2019 Art Fair Suomi, osallistuminen taidemessuille (piirrosinstallaatio ja äänimaailma)
2019 työpaja Art Fair Suomi -lehdestä, osallistuja, kirjoitukset lehteen, vetäjä Ann Payenhuysen, Muu ry
2017 Art Fair Suomi, osallistuminen taidemessuihin (dokumentaarinen videoteos Hilasvuori – Markus Renvall, Tekstitreffit -tapahtumassa osallistava kirjoitustyöpaja Haavehakemus)
2015 Art Fair Suomi, osallistuminen taidemessuihin (veistokset)
2013 Art Fair Suomi, osallistuminen taidemessuihin (installaatio)
Performanssit ja tapahtumat:
2022 Piirakkakerho: Ohjatut päiväunet, galleria 3H+K, Porin juhlaviikot, Pori
2022 Piirakkakerho: Piirakkakerhon päiväunet, kaupunkitila, Pori, Tampere
2021 puheperformanssi Talon kuolema, Booked -taiteilijakirjamessut, Muu ry, Helsinki
2021 puheperformanssi ja veistokset, Aletheia fest, Raasepori
2020 Piirakkakerho: Unipulla, viikon mittainen happening, galleria Forum Box, Helsinki
2019 Nimetön performanssi korpeista, Nerojen ilta ja normien yö -performanssitapahtuma, galleria Oksasenkatu 11, Helsinki
2018 Piirakkakerho: Värikylpy 15 vuotta, taidetapahtuma lapsille, yhteistyössä Porin taidemuseon Lastenkulttuurikeskuksen kanssa, Pori
2016 Piirakkakerho: Väsyneiden talo, ryhmän 10-vuotisjuhla, yhteisötaidetapahtuma. Lammassaari, Helsinki; Piirakkakerho: Saunaa ja suolaa, uskomattomia uskomushoitoja, Yhteisötaiteen triennaali (Vastaan+otto), kulttuuritalo Annankatu 6, Pori
2015 Piirakkakerho: Ilmaista piparia, interventio kaupunkitilassa, Helsinki
2014 Piirakkakerho: Avajaishappening ja installaatio, Ruoka-kesänäyttely, taidekeskus Haihara, Tampere
2013 Piirakkakerho: Taidelataamo, Virka-galleria, Helsinki (Taiteiden yön happening); Piirakkakerho: Hyllyvät lyllyt, liikkuva installaatio, galleria Saima, Helsinki
2012 Piirakkakerho: Kakku- ja partapaja, kulttuuritila Vernissa, Vantaa; Piirakkakerho: Kultaa, karvaa, kalsareita, työpaja, Pax-festivaali, Helsinki; Piirakkakerho: Tilkkutäkki, Kartanon kevät, Håkansbölen kartano, Vantaa; Piirakkakerho: Luomukauneussalonki, Porin taidemuseo, Pori
2011 Piirakkakerho: Sosiaalinen piirakka, Rovaniemen yliopinto, kaupunkitila, Kauppayhtiö -baari, Rovaniemi; Piirakkakerho: Jos ei heilaa helluntaina, kaupunkitila, Porvoo
2010 Piirakkakerho: Yhden yön monumentti, Virka-galleria, Helsinki (Taiteiden yön happening)
2009 Piirakkakerho: Ilmaista Piirakkaa, Kuvataideakatemian galleria, Helsinki
2005 Nieltävä kokonaisena, Kuvataideakatemia, Helsinki
Palkinnot ja apurahat (henkilökohtaiset):
2022 Taiteen edistämiskeskus (korona-apuraha työskentelyyn)
2021 Taiteen edistämiskeskus (kohdeapuraha yhdessä Leena Kangaskosken ja Emma Rönnholmin kanssa), Taiteen edistämiskeskus (korona-apuraha työskentelyyn)
2020 Taiteen edistämiskeskus (kohdeapuraha); Taiteen edistämiskeskus, (korona II -apuraha työskentelyyn)
2019 Taiteen edistämiskeskus (näyttöapuraha)
2017 Suomen kuvanveistäjäliitto (kutsunäyttelyn materiaaleihin)
2016 AVEK (yhdessä Markus Renvallin kanssa)
2015 Oskar Öflunds stiftelse (yhdessä Emma Rönnholmin kanssa), AVEK (yhdessä Pasi Rauhalan ja Markus Renvallin kanssa)
2014 Taiteen edistämiskeskus (yksivuotinen taiteilija-apuraha)
2013 Taiteen edistämiskeskus (residenssiapuraha)
2012 Alfred Kordelinin säätiö
2011 Valtion kuvataidetoimikunta (puolivuotinen taiteilija-apuraha), Suomen taideyhdistys (nuorten apuraha)
2010 Alfred Kordelinin säätiö
2007 Kuvataideakatemia (materiaaliapuraha)
2005 Tulikivi Oyj:n veistoskilpailu, II palkinto
Residenssit:
2016 Saaren kartanon ryhmäresidenssi, Koneen säätiö
2013 Gullkistan residency for creative people, Laugarvatn, Islanti
2010 Kuvataideakatemian taiteilijaresidenssi, New York, Yhdysvallat
Kirjoitukset taiteesta:
2018-2019 Muu ry:n gallerioiden yksityisnäyttelyistä ja tapahtumista, osana Muu kirjoittaa -ryhmää
Luottamustehtävät:
2020-21 Taiteilijakirjamessujen juryn jäsen, Muu ry
2019 Performanssipäivien kuratoidun performanssin juryn jäsen, Muu ry:n edustajana, Taiteen Edistämiskeskus ja Teatterin tiedotuskeskus
2018- Jäsenvalintalautakunnan jäsen, Muu ry
2017 Art Fair Suomi-taidemessujen juryn jäsen, Muu ry
2016-17 Hallituksen 2. varapuheenjohtaja, Muu ry
2012-15 Hallituksen varajäsen, Muu ry
2006-2008 Opetus- ja tutkimusneuvoston opiskelijajäsen, Kuvataideakatemia
2006-2007 Edustajiston jäsen, Kuvataideakatemian ylioppilaskunta
Jäsenyydet:
Muu ry, Suomen kuvanveistäjäliitto, Kuvasto, Suomen valotaiteen seura FLASH
Piirakkakerho (taiteilijaryhmä), Muu kirjoittaa (Muu ry:n kirjoittajaryhmä)