Mitä kuvitella saattaa 2012

Pidin näyttelyn galleria Aarnissa, Espoossa, 2012. Galleria sijaitsi Weegeen vanhassa betonibrutalistisessa painotalossa.

Otteet lehdistötiedotteeseen kirjoittamastani, koko näyttelyyn liittyvästä tekstistä: Kadulla kulkiessa saattaa välähdysmäisesti kiinnostua jostain sattumanvaraisesta rakenteesta. Tulkita sitä, vaikkapa talon seinässä olevaa lukkopesää tai kummallista tuuletusluukkua mielikuvituksellisesti, vaikka se oikeastaan tulkintaa kaipaa. Tai pysähtyä tarkkailemaan, miten lokki roikkuu ilmavirran selässä. Joskus sellaisesta alkaa mielessä rakentua taideteos.

Tein installaationi galleria Aarnin tilat mielessäni. Ne ovat kuin näyttämöt valmiina esitykseen. Olen miettinyt sitä, miten tiloja voi olla kuin monta päällekkäin; vaikkapa osaksi puretuissa taloissa, joissa näkee samaan aikaan nykyhetken ja toisaalta kajastuksen menneestä. Talojen rakenteet antavat myös vihjeitä tiloista, jotka ovat aivan nurkan takana, mutta niihin pääsee vain mielikuvituksen avulla.

Myös eläimillä on oma tapansa liikkua ihmisen rakenteissa. Toisaalta voisi ajatella, että jopa liikkumattomat esineet näkevät omasta pysäytetystä näkövinkkelistä hyvin pitkiä ajanjaksoja, joita ihmisen on vaikea hahmottaa kokonaisuudeksi.

Teos 1. Huone

Rakensin galleriatilaan vanhan, oikean arkkitehtuurin mitoista hieman nyrjähtäneen huoneen. Sen elementtejä ovat seinästä kattoon johtavat portaat, keskeltä seinää työntyvä puolikas ovi, katkonainen rivi lattialankkuja ja jalkalista vieressään patteri lämmitysputkineen. Hylätyt rakennukset paljastavat ajan olemuksen.

Teos 2. Linnut ja meri

Kaksikymmentä lokkia on tehty mm. kankaista, muoviverkoista ja metallilangasta. Linnut voivat käyttää tiloja tavalla, joita ihminen voi vain kuvitella mielessään. Teoksen merenpinta on tehty värjätystä puuvillamassasta, jonka suomalainen yritys Decocoat sponsoroi.

Teos 3. Seinäteos

Teoksessa gallerian seinä muuttuu suureksi oveksi: Oven laidassa on kahva, jonka avaimenreiästä loistaa valo. Myös lattianrajasta pilkistää valoa ja puski kasveja.

Previous
Previous

Koivussa lymysi muhkura, lammikossa lentokone ja takana kaduntäysi pimeää 2013

Next
Next

Galleria Vanha kappalaisentalo 2011